Ikkunakunnostus Helsinki



Saumasters Oy - erikoisosaamisena ikkunakunnostus

Olemme erikoistuneet vanhojen kiinteistöjen puuikkunoiden ja parveke- sekä julkisivuovien kunnostukseen ja maalaukseen jo 33 vuoden ajan. Olemme kunnostaneet lähes 220 000 ikkunaa ja ovea pääkaupunkiseudulla.

Saumasters numeroina ja faktoina

  • Saumasters perustettiin Helsingissä vuonna 1982.
  • Liikevaihtomme on 1,8 - 2,5 milj. euroa. 
  • Meillä on 25 työntekijää, joista puolet on ammattipuuseppiä ja puolet ammattimaalareita.
  • Meillä on noin 800 m² avaraa tuotantotilaa osoitteessa Puusepänkatu 6 D, 00880 Helsinki.

Tehokkaat menetelmät, nykyaikaiset laitteet ja aktiivinen yhteydenpito

Lähtökohtana on ollut huoltoväliä sekä kokonaiselinkaarta pidentävä Tema A 13 -menetelmä, jota olemme omatoimisesti kehittäneet yhä paremmaksi. 

Käytössämme on erikoiskoneita ja -laitteita, joilla saamme teknisesti erittäin hyvän lopputuloksen. Seuraamme materiaalien ja tekniikan kehitystä koko ajan löytääksemme mahdollisimman hyvän ja tehokkaan työtavan sekä -tuloksen.

Haluamme, että projektimme etenevät mahdollisimman hyvin sekä asiakkaan että meidän näkökulmastamme. Siksi panostamme erityisen paljon projektin aikana tapahtuvaan molemminpuoliseen viestintään. Ota yhteyttä ja kysy lisää!